Työnkuvaani kuntosalilla kuuluu houkutella ihmisiä liikunnan pariin, koukuttaa, sitouttaa ja saada heidät tulemaan paikalle uudestaan. Monimutkainen prosessi omalla tavallaan. Harmittavan usein kompastutaan jo alkumetreillä – liikkumaan lähteminen ei ole helppoa. Facebook-päivitykseni viime keväältä kertoo paljon:
”Kun ihmiseltä syksyllä kysyy, koska hän haluaisi aloittaa liikunnan: ”Keväällä.”
Kun ihmiseltä keväällä kysyy koska hän haluaisi aloittaa liikunnan: ”Syksyllä.”
Ja kesällähän ei missään nimessä liikuta!”
Nämä kompuroinnit synnyttivät ajatuksia siitä, kuinka liikuntakipinä oikeastaan syttyy ja pitäisikö sen ylipäätään syntyä. Luulen tietäväni yhden tavan, jolla liikunnasta tehdään elämäntapa ja nyt olen päättänyt vähän paasata. Osa 1, olkaa hyvä!
Sinäkin sitkuttelet – kaiken takana on evoluutio
Harrastamme helposti ”sitku”-liikuntaa. Sitku työkiireet helpottavat, sitku kelit huononevat, sitku kelit paranevat, sitku flunssakausi on ohi… Sitkuttelu asuu meillä korvien välissä. Ihminen tutkitusti kuvittelee ja ihan vilpittömästi uskoo liikkuvansa enemmän, kuin mitä oikeasti liikkuu. Erityisen paljon liikumme tulevaisuudessa. On helppoa päättää lähtevänsä huomenna salille tai lenkille ja pelkästään tuo ajatus tuottaa meille mielihyvää. Kuinka helppoa elämä olisikaan, jos nuo ajatukset aiheuttaisivat mielihyvän lisäksi myös tuloksia.
Miksi emme sitten tänäänkään lähteneet lenkille? Kun ajattelemme itseämme tulevaisuudessa, aktivoituvat aivoissamme samat aivoalueet, kuin ajatellessamme jotakuta vierasta ihmistä. Siksi liikuntasession suunnittelu huomiselle on niin helppoa: emme täysin ymmärrä, että meidän pitäisi han oikeasti lähteä itse liikkeelle. Evoluution myötä ajattelumme on myös keskittynyt lyhyen aikavälin päätöksiin. Nälkä, nyt ruokaa. Kylläpä ramaisee, heitän makuulle. Ilmankos pitkän aikavälin treenisuunnitelmiin ja -tavoitteisiin sitoutuminen voi tuntua hankalalta, sillä jo geeniperimämme määrää sen, että makaisimme mieluummin sohvalla kerryttäen itsellemme vararavintoa.
Miksi liikkua (kun on kiire ja väsymys ja lapset ja vanhemmat)?
Tilanteessa kuin tilanteessa meidän kannattaisi muistaa liikkeen olevan lääke. Samaa kertovat jo vanhat sananlaskut: virtaava vesi ei pilaannu, vierivä kivi ei sammaloidu… Siltä varalta, että luotat sananlaskujen sijaan enemmän virallisiin tahoihin, suosittelevat viralliset terveyssuosituksetkin nykyään liikuntaa useiden pitkäaikaissairauksien ehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen. Liikunta auttaa jaksamaan silloinkin, kun väsyttää tai elämässä on huolia. Pienet vammatkaan eivät ole syy lopettaa liikuntaa kuin seinään. Jos ranne tai polvi vaivaa, jäljelle jää silti aika monta ruumiinosaa, joita liikuttaa. Omaa kroppaa tulee kunnioittaa ja antaa sille lepoa tarvittaessa, mutta oikein toteutettuna liikunnalla on vain vähän terveyshaittoja verrattuna sen tarjoamiin hyötyihin.
Takaisin (teko)syihin, joiden vuoksi emme saa itseämme liikunnan pariin.
Kiire. Puutarhatyöt. Vanhemmat. Lapset. Sää. Työt. Mökki. Sohva. Väsymys.
En halua vähätellä mitään näistä. Kaikki ne ovat totta ja tulee aikoja, jolloin liikunta jää elämässämme taka-alalle. Ajaudumme kuitenkin liian helposti liikuntakuoppaan. Aloittaminen tuntuu yhä vaikeammalta ja syyt alkavat vaihtua tekosyihin. Itsekin tiedän, kuinka vaikealta liikunnan aloittaminen tauon jälkeen tuntuu. Onneksi olen oppinut taklaamaan tuon tuskailun ja pääsen tauonkin jälkeen nopeasti jaloilleni (kirjaimellisesti.) Parhaimmillaan liikunnasta tuleekin niin säännöllistä, jopa elämäntapa, että sitkuttelu jää lopulta syrjään kuin itsestään.
Miten se sitten tapahtuu? Siitä lisää osassa 2!
