Elettiin viimeistä koulusyksyäni tanssinopettajakoulutuksessa. Etsin kirjastossa opinnäytetyömateriaalia, kun käteeni osui kirja
”Inside ballet technique – separating anatomical fact from fiction in the ballet class.” Tässä se nyt oli! Juuri se, mitä olin jo vuosia kaivannut. Selkeä, havainnollinen ja tanssin näkökulmasta kirjoitettu kirja, joka antoi vastauksia minua pitkään tuskastuttaneeseen kysymykseen: miksi sama liike näyttää erilaiselta eri ihmisten tekemänä?
Vastaus tietysti piilee yksilöllisissä anatomisissa eroissa ja tavoissa, joilla olemme oppineet kehoamme käyttämään. Tuota kysymystä käsiteltiin myös Reetta Rönkön toiminnallisen anatomian kurssilla, jolle tänä syksynä osallistuin. Kurssi oli tarkoitettu kertauskurssiksi, anatomiaa kun ei voi koskaan kerrata liikaa. Se oli paljon opettavalle hyvä muistutus myös siitä, miten kaikki pilateksessa opettamamme asiat tosiaan voidaan perustella anatomian näkökulmasta – homma niin sanotusti makes sense.
Kurssin suurin anti oli kuitenkin se, että tajusin päässeeni aika pitkälle siitä hetkestä, kun innoissani selailin Inside ballet techniquen sivuja ensimmäistä kertaa. Tajusin, että osaan ja tiedän jo aika paljon. Hassua kyllä, vaikka olen jo monta vuotta opiskellut anatomiaa toiminnallisesta näkökulmasta, tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun itsekin vakuutuin omasta osaamisestani. Pelkkä hyvä anatomiantuntemus ei missään nimessä tee hyvää ohjaajaa missään lajissa, mutta minun luonteeseeni kai toisaalta vetoaa sääntöjen ja lainalaisuuksien opettelu – siksi anatomia on aina ollut minulle tärkeää, asia, jonka haluan osata.
Tanssinopettajakoulutuksessa käsiteltiin minun aikananani jonkin verran anatomiaa, mutta ei erityisen toiminnallisesta näkökulmasta, vaan lähinnä lihasten nimiä opetellen. Kokemukseni tähän mennessä on, että ylipäätään tanssin maailmassa saatetaan pelata enemmän (joskus jopa virheellisillä) mielikuvilla, kuin anatomisilla faktoilla. Tilannetta kuvaa hyvin Inside ballet techniquestakin löytyvä luku ”What we say, and what we mean.” Kinesiologian kurssit tanssinopettajakoulutuksen aikaan olivat kiinnostavia ja hyviä, mutta suhteutettuna omaan sen hetkiseen osaamiseen tietoa tuli jopa niin paljon, että vain murto-osan pystyi oikeasti omaksumaan. Aiemmin olin availlut anatomian kirjoja satunnaisen oma-aloitteisesti ihan puhtaasti uteliaisuudesta, mutta aloitettuani pilatesohjaajaopinnot kevällä 2015 aloin opiskella anatomiaa tosissani.
Inspiraatiota, innostusta ja oikeastaan myös paineita matkan varrella olen saanut siitä, että kollegani Element studiolla ovat fysioterapeutteja ja ryhmäliikunnan ohjaamisessakin näkyy vahvasti fysioterapeuttinen osaaminen. Erityisesti olen kadehtinut tuolta ammattikunnalta syy-seuraussuhteiden hahmottamista, samasta syystähän aikoinaan innostuin Inside ballet techniquesta.
Olen pohjattoman kiinnostunut liikkeen tarkastelusta anatomian näkökulmasta – haluan hyödyntää tuota ajattelutapaa kaikessa työssäni, erityisesti tosin koen anatomian ymmärryksen tuovan sisältöä tanssinopetukseen. Ihmiskeho on niin mielenkiintoinen kokonaisuus, toisaalta kaikilla pitkälti samankaltainen ja toisaalta jokaisella yksilöllinen. Anatomian osaaminen toimii ikään kuin karttana ja toisaalta anatomian näkökulmasta ajatteleminen on kuin salapoliisityötä. Mitä anatomian näkökulmasta tapahtuu, kun teemme developpen sivulle? Jos haluamme jalan korkeammalle, mitä tehdä? Mikä voi estää hyvän suorituksen, mitä on tehtävissä ja mitä ei?
Viime syksynä suoritin muutamia fysioterapian kursseja avoimessa ammattikorkeakoulussa. Opinnot jäivät lopulta vain muutamaan kurssiin, sillä systeemi oli joustamaton ja opetusmenetelmät eivät varsinaisesti tukeneet omaa oppimistani. Viime aikoina olenkin oivaltanut, ettei tutkinto ole välttämättä tie onneen, ainakaan itselläni, jolla on ollut mahdollisuus oppia paljon myös työn kautta. Uskon ja toivon, että itsenäisesti opiskelemalla ja työyhteisön hellällä aivopesulla olen jo saavuttanut sen fysioterapeuttisen ajattelutavan, jota avoimesta ammattikorkeakoulusta lähdin hakemaan.
Oikealla tiellä siis ollaan, vaikka valmista ei varsinaisesti koskaan tulekaan. Uusien tutkimusten myötä tieto päivittyy jatkuvasti. Aina voisi osata ja tietää enemmän, mutta nyt tietopohjani alkaa olla sillä tasolla, että voin olla tähän pohjaan itse tyytyväinen. Tästä jatketaan.
